Musta koira ja petos

Olen mukana Helsinki-kirjojen kustantamassa novelliantologiassa Valhe & viettelys – tarinoita pettämisestä.  Kuten kustantamon kirjaesittelyssä sanotaan, ”pettäminen on kaunokirjallisuuden perusteemoja, mutta Valhe & viettelys ei pysähdy ilmeisempiin näkökulmiin. Tämä kirja voi muuttaa käsityksesi pettämisestä ja petoksesta”. Minun lisäkseni antologiassa ovat mukana Pasi Ilmari Jääskeläinen, Riku Korhonen, Tommi Liimatta, Tiina Lymi, Leena Parkkinen, Asko Sahlberg, Jarkko Tontti ja Tuija Välipakka.

Kyse on siis pettämisestä hyvin monenlaisissa merkityksissä. Itse ainakin lähdin heti etsimään näkökulmaa jostain yllättävästä suunnasta. Novellini nimi on ”Perro negro”, ja kuten nimi vihjaa, tarinassa esiintyy musta koira. Lukekaa!

Valhe & viettelys
Mainokset

Yhtäkkiä musiikki onkin sallittua

Mikähän minulla on:

Aiemmin en pystynyt kirjoittamaan, jos taustalla soi musiikki. Tai no, ehkä kahvilan vaimea muzak ei juuri häirinnyt, mutta ainakaan tarkoituksella en voinut kuunnella musiikkia kirjoittaessani.

Nykyään kuuntelen paljon musiikkia, kun kirjoitan. Musiikki nimenomaan auttaa pitämään ajattelun kahleettomana ja assosiaatiot tuoreina. Varsinkin proge sopii hyvin tarkoitukseen, ja sitä sekä vanhaa (progehtavaa) heviä tuleekin kuunneltua kirjoitussessiot läpeensä. Mikään kovin simppeli musiikki ei ehkä minulla toimisi, tai ei ainakaan juuri nyt romaanikäsikirjoituksen nykyisessä vaiheessa.

Millaisetkohan jäljet tämäkin jättää tekstiin?

 

Kaunokirjailija ryhtyy tiedebloggariksi…

Olen aloittanut tänään Suomen Kuvalehden tiedeblogistina. Blogin nimi on ”Tarinoita tieteestä”, ja ensimmäinen kirjoitus löytyy täältä. Tavoitteena on kirjoittaa pari bloggausta viikossa. Linkittelen niitä tänne satunnaisesti.

Yritän tarkastella tiedettä hyvin monelta kantilta. Olenhan niitä kantteja tullut katselleeksikin: olen toiminut tutkijana ja opettajana yliopistossa, tiedetoimittajana, tietokirjailijana, tietokirjakriitikkona, kaunokirjailijana joka ammentaa kirjoihinsa elementtejä luonnosta ja luonnontieteistä, skeptikkona, kirjoittamisen ja tieteen popularisoinnin opettajana, tietenkin myös opiskelijana ja lukijana, ja olen opettanut biologiaa hetken myös yläasteella sekä päässyt tutustumaan oppikirjojen tekemisen maailmaan.

Otin blogitehtävän hyvin mielelläni vastaan. Romaanintekemisen vastapainoksi sopii hyvin joku varsin erilaiseen aiheeseen pureutuva ja erilaisella aikajanalla tapahtuva toiminta.


Käykääpä siis lukemassa – ja tulkaa tänään keskiviikkona kuntelemaan koiraluentoani Helsinkiin Tieteiden talolle klo 18!

Koiratietoa tarjolla Helsingissä

Kesäloman jälkeen aloitan bloggaamisen virallisluonteisella tiedotteella:

Kirjailija luennoi koiran historiasta

Kirjailija ja filosofian tohtori Tiina Raevaara luennoi keskiviikkona 7. syyskuuta koiran evoluutiosta ja historiasta. Luento kuuluu Skepsis ry:n yleisöluentojen sarjaan, ja se pidetään Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) klo 18–20. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Luennolla esitellään koiran ja ihmisen yhteistä historiaa sekä uusimpia tutkimustuloksia koiran alkuperästä.

Koira on ihmisen ensimmäinen seuralaiseläin, ja se levisi ympäri maailmaa ihmisen vanavedessä jo esihistoriallisella ajalla. Vanhimmat todisteet koirasta ovat yli 30 000 vuoden ikäisi. Jääkauden loppuajan metsästyskulttuureissa koiraa käytettiin apuna suurriistan pyynnissä. Koiralle on historian saatossa kertynyt lukuisia eri rooleja: sitä on haudattu yhteisiin hautoihin ihmisten kanssa, syöty ja uhrattu jumalille, pelätty ja pidetty kuoleman kätyrinä. Koiran ja ihmisen kumppanuudella on biologinen pohja: evoluutionsa myötä koira on oppinut lukemaan ihmisen eleitä ja toimimaan yhteistyössä kanssamme paremmin kuin mikään muu eläinlaji. Raevaara kertoo myös nykyisen koirarotuvalikoiman synnystä sekä siitä, mitä jalostustoiminta on koirille aiheuttanut.

Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan biologi ja väitellyt filosofian tohtoriksi perinnöllisyystieteestä. Ammatiltaan hän on kirjailija. Aiemmin tänä vuonna hän voitti Runebergin kirjallisuuspalkinnon novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni. Hänen esikoistietokirjansa Koiraksi ihmiselle (Teos) ilmestyi keväällä.

Tiina Raevaaran kuvia saa osoitteesta http://www.teos.fi/fi/kirjailijat/index.php?sub=2&id=152

Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan löytyy niin ikään Teos-kustantamon sivuilta http://www.teos.fi/fi/kirjailijat/index.php?sub=2&id=152

Lisätietoja:

Tiina Raevaara
tiina.raevaara@gmail.com
040 8277 531

Skepsis ry:n toiminta
Puheenjohtaja Pertti Laine, 044 0916 524
http://www.skepsis.fi/

Kustannusosakeyhtiö Teos
Tiedotuspäällikkö Jussi Kaisjoki, 050 5239 404
jussi.kaisjoki@teos.fi

 

Just nyt on helppoa

Romaani edistyy. Arvelisin, että se on noin puolessa välissä, jos pelkkää liuskamäärää mitataan. Kirjoittamisprosessista on reippaasti yli puolet jäljellä. Pitkä tästä tulee, se on nyt jo selvä, koska sanamäärässä tämä puolikas on jo suunnilleen samanmittainen kuin esikoisromaanini kokonaisuudessaan.

Huomionarvoista ainakin itselleni on se, että kirjoittaminen tuntuu poikkeuksellisen mukavalta. En oikeastaan ole varma, onko se koskaan aiemmin näin hyvältä tuntunutkaan. Minulla on rento ja rauhallinen olo, teksti kiinnostaa, odotan innolla, että se edistyy ja pääsen lataamaan siihen suunnittelemiani asioita. Olen myös huomattavan kiintynyt joihinkin henkilöhahmoihini, ja huomaan silloin tällöin kaipaavani heitä samoin kuin kaipaan oikeasti olemassaolevia ihmisiä.

Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen helppoa: sisältö on kyllä tullut mieleen yleensä vaivatta, mutta rutiininomainen käytännön kirjoittamistyö on välillä ollut tuskastuttavan hidasta ja vähän motivoivaa. Mikähän on muuttunut? Onko kokemuksen ja rutiinin karttuminen vain tehnyt työnteon helpommaksi vai onko vaikkapa arkielämä nyt vain sellaisella mallilla, että kirjoittamiseen on helppo keskittyä?

En kuitenkaan aio väittää, että syntyvä teksti olisi sen parempaa kuin jokin väkisin väännetty kirjoituksenikaan. Novellien parissa olen oppinut, että prosessin kulku ei ennusta mitään lopputuloksesta. Yksi novelli on saattanut olla alussa vaivaton kirjoitettava, mutta ennen loppua se on jumittunut eikä koskaan edistynyt valmiiksi. Toinen on saattanut olla tuskastuttava kirjoitettava ja kirjoitettaessa kömpelön tuntuinen, mutta valmiina omasta mielestäni parhaita tekstejäni. Kaikkia variaatioita löytyy. Siksipä en ajattele tämänhetkistä kirjoittamisen helppoutta minkäänlaisena enteenä lopputuloksesta – kunhan vain nautin.