Koiratietoa tarjolla Helsingissä

Kesäloman jälkeen aloitan bloggaamisen virallisluonteisella tiedotteella:

Kirjailija luennoi koiran historiasta

Kirjailija ja filosofian tohtori Tiina Raevaara luennoi keskiviikkona 7. syyskuuta koiran evoluutiosta ja historiasta. Luento kuuluu Skepsis ry:n yleisöluentojen sarjaan, ja se pidetään Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) klo 18–20. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Luennolla esitellään koiran ja ihmisen yhteistä historiaa sekä uusimpia tutkimustuloksia koiran alkuperästä.

Koira on ihmisen ensimmäinen seuralaiseläin, ja se levisi ympäri maailmaa ihmisen vanavedessä jo esihistoriallisella ajalla. Vanhimmat todisteet koirasta ovat yli 30 000 vuoden ikäisi. Jääkauden loppuajan metsästyskulttuureissa koiraa käytettiin apuna suurriistan pyynnissä. Koiralle on historian saatossa kertynyt lukuisia eri rooleja: sitä on haudattu yhteisiin hautoihin ihmisten kanssa, syöty ja uhrattu jumalille, pelätty ja pidetty kuoleman kätyrinä. Koiran ja ihmisen kumppanuudella on biologinen pohja: evoluutionsa myötä koira on oppinut lukemaan ihmisen eleitä ja toimimaan yhteistyössä kanssamme paremmin kuin mikään muu eläinlaji. Raevaara kertoo myös nykyisen koirarotuvalikoiman synnystä sekä siitä, mitä jalostustoiminta on koirille aiheuttanut.

Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan biologi ja väitellyt filosofian tohtoriksi perinnöllisyystieteestä. Ammatiltaan hän on kirjailija. Aiemmin tänä vuonna hän voitti Runebergin kirjallisuuspalkinnon novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni. Hänen esikoistietokirjansa Koiraksi ihmiselle (Teos) ilmestyi keväällä.

Tiina Raevaaran kuvia saa osoitteesta http://www.teos.fi/fi/kirjailijat/index.php?sub=2&id=152

Lisätietoa kirjailijasta ja hänen tuotannostaan löytyy niin ikään Teos-kustantamon sivuilta http://www.teos.fi/fi/kirjailijat/index.php?sub=2&id=152

Lisätietoja:

Tiina Raevaara
tiina.raevaara@gmail.com
040 8277 531

Skepsis ry:n toiminta
Puheenjohtaja Pertti Laine, 044 0916 524
http://www.skepsis.fi/

Kustannusosakeyhtiö Teos
Tiedotuspäällikkö Jussi Kaisjoki, 050 5239 404
jussi.kaisjoki@teos.fi

 

Just nyt on helppoa

Romaani edistyy. Arvelisin, että se on noin puolessa välissä, jos pelkkää liuskamäärää mitataan. Kirjoittamisprosessista on reippaasti yli puolet jäljellä. Pitkä tästä tulee, se on nyt jo selvä, koska sanamäärässä tämä puolikas on jo suunnilleen samanmittainen kuin esikoisromaanini kokonaisuudessaan.

Huomionarvoista ainakin itselleni on se, että kirjoittaminen tuntuu poikkeuksellisen mukavalta. En oikeastaan ole varma, onko se koskaan aiemmin näin hyvältä tuntunutkaan. Minulla on rento ja rauhallinen olo, teksti kiinnostaa, odotan innolla, että se edistyy ja pääsen lataamaan siihen suunnittelemiani asioita. Olen myös huomattavan kiintynyt joihinkin henkilöhahmoihini, ja huomaan silloin tällöin kaipaavani heitä samoin kuin kaipaan oikeasti olemassaolevia ihmisiä.

Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen helppoa: sisältö on kyllä tullut mieleen yleensä vaivatta, mutta rutiininomainen käytännön kirjoittamistyö on välillä ollut tuskastuttavan hidasta ja vähän motivoivaa. Mikähän on muuttunut? Onko kokemuksen ja rutiinin karttuminen vain tehnyt työnteon helpommaksi vai onko vaikkapa arkielämä nyt vain sellaisella mallilla, että kirjoittamiseen on helppo keskittyä?

En kuitenkaan aio väittää, että syntyvä teksti olisi sen parempaa kuin jokin väkisin väännetty kirjoituksenikaan. Novellien parissa olen oppinut, että prosessin kulku ei ennusta mitään lopputuloksesta. Yksi novelli on saattanut olla alussa vaivaton kirjoitettava, mutta ennen loppua se on jumittunut eikä koskaan edistynyt valmiiksi. Toinen on saattanut olla tuskastuttava kirjoitettava ja kirjoitettaessa kömpelön tuntuinen, mutta valmiina omasta mielestäni parhaita tekstejäni. Kaikkia variaatioita löytyy. Siksipä en ajattele tämänhetkistä kirjoittamisen helppoutta minkäänlaisena enteenä lopputuloksesta – kunhan vain nautin.

Areenassa on

Päivällä suorana tulleen YleX:n Etusivu-ohjelman haastattelun voi kuunnella tästä linkistä.

Radiossa ke 18.5.

Piakkoin minua voi kuunnella hetken radiosta – olen nimittäin vieraana YleX:n Etusivu-ohjelmassa keskiviikkona 18.5. heti klo 12 jälkeen. Keskustelun aiheena ovat koirat ja tuore koirakirjani.

Oma ääni vai pakkomielle?

Kesken romaanikäsikirjoituksen ihan mukavan edistymisen sain päähäni idean seuraavasta kirjasta.

Tarinani ovat useimmiten saaneet alkunsa yksittäisistä päähäni pälkähtäneistä kuvista, jonkinlaisista ydinkohtauksista, jotka sisältävät tarinan keskeisen jujun. Näin kävi nytkin. Näkemäni kuva voisi olla suoraan tarinan alusta. Kuva on outo, hieman pelottava, visuaalisesti hieno, kysymyksiä herättävä – ja itselleni kovin tyypillinen.

Tyypillisyys sai minut huolestumaan. Minua kirjoittajana kiehtovat tietyt asiat ja osaan ehkä myös kirjoittaa joistain asioista paremmin kuin toisista. Mutta milloin kirjoittaja on ns. löytänyt oman äänensä ja omat aiheensa ja milloin hän vain polkee paikallaan?

No, onneksi voin keskittyä tekeillä olevaan käsikirjoitukseen ja jättää uuden idean hautumaan, löytämään itselleen uusia näkökulmia ja odottamattomia merkityksiä. Vielä ei ole oikea aika ryhtyä kirjoittamaan siitä kokonaista kirjaa. Ehkä pitäisi myös luottaa oman mielen muuttumiseen ja muutosvoimaan. Vuoden päästä päässäni on hyvin erilaisia asioita ja ajatuskulkuja kuin vaikkapa vuosi sitten. Panta rhei, sanoi jo Herakleitos.

Koirista kirjaksi

”Yllättävää, että olet kirjoittanut tietokirjan”, minulle sanottiin tänään.

Tokihan se voi olla yllättävää, jos ihmettelijä on tutustunut minuun ennen kaikkea kaunokirjailijana. Näin sisäpuolelta katsottuna tietokirjan kirjoittaminen oli kuitenkin lähinnä välttämättömyys.

Olen koulutukseltani biologi, tarkemmin sanottuna geneetikko, ja juuri ennen vapaaksi kirjoittajaksi heittäytymistäni työskentelin hetken myös koirien geenitutkimuksen parissa (suurimman osan tutkijanurastani työskentelin syöpätutkimuksessa). Tutkijanhommien ohella ehdin pitkään olla kiinnostunut tieteen popularisoinnista eli kansantajuistamisesta. Olen kirjoittanut tiedejuttuja eri lehtiin, mm. Helsingin Sanomiin, Tieteeseen ja Hyvään Terveyteen vuodesta 2004. Kun päätin jättää tutkimusmaailman ja keskittyä kirjoittamiseen vuoden 2007 alussa, elätin aluksi itseni nimenomaan tiedejuttuja ja esimerkiksi tietokirjojen arvosteluja tekemällä.

Vaikka enin osa kunnianhimoani ja kirjailijaminääni sijoittuu ehdottomasti kaunokirjallisuuden puolelle, tietokirjan kirjoittaminen on aina ollut yksi haaveistani. Kenties kirjoitan joskus toisenkin, mutta tällä hetkellä kirjoittamiseni tapahtuu kaunokirjallisuuden ehdoilla.

Entä mistä koira-aihe sai alkunsa?

Olen lapsesta saakka ollut koirien suuri ystävä, hankkiudun mielelläni kosketteluetäisyydelle niiden kanssa ja yleensä koiratkin pitävät minusta. Lapseni olin myös koira-aiheisten kirjojen suurkuluttaja.  Lapsuudenkotiini ei koiraa hankittu, mutta nyt aikuisiällä minulla on aina ollut koiria. Tällä hetkellä kanssani asuu yksi koira, rauhallinen ja älykäs keski-ikäinen saksanpaimenkoiranarttu.

Koirista en olisi kuitenkaan tullut kirjoittaneeksi kirjaa, jos en olisi ajautunut tutkimusmaailmassa koira-aiheen pariin. Vasta perehtyminen koiria koskevaan tieteelliseen kirjallisuuteen sai minut tajuamaan, kuinka ainutlaatuinen koiran suhde ihmiseen on sekä biologisessa, historiallisessa että kulttuurisessa mielessä. Kaikkia näitä näkökulmia olen mahduttanut kirjaankin.

Kun kirjan aihe loksahti kohdalleen, esittelin ajatuksen kustantamolle, sain kirjalle kustannussopimuksen sekä muutamalta taholta apurahaa sen kirjoittamiseen. Kirjan kirjoittaminen olikin mukavan varmalla pohjalla koko ajan: ulkoiset asiat olivat kunnossa ja sain keskittyä vain omaan tekemiseeni.

Eniten toivon, että kirja löytää mahdollisimman paljon lukijoita ja tarjoaa heille samanlaisia elämyksiä, mitä itse koin perehtyessäni ”koiruuden” koko kirjoon.

Hau! Hau, hau, hau!

Koirakirja eli esikoistietokirjani Koiraksi ihmiselle ilmestyi virallisesti tänään. Opusta voi tilata verkkokirjakaupoista, Teos-kustantamon sivuilta ja varmaan myös ostaa manuaalisesti kirjakaupoista.

Niin kuin aina kirjan julkaisun jälkeen, oloni on ristiriitainen. Kun kahden vuoden työ on viimein kovien kansien välissä, tunnelma on juhlallinen, helpottunut ja osittain jopa riehakas. Toisaalta takaraivoa kutkuttelee huoli: niin kuin omat lapset, myös oma kirja tuntuu herkältä ja haavoittuvalta. Toivon, ettei kukaan ymmärrä sitä väärin, menetä sen kanssa kärsivällisyyttään tai ylipäätään kohtele sitä kaltoin.

Kirjan kannesta tuli hyvin kaunis, ja maalauksellisuudessaan se sopii hienosti kaunokirjojeni jatkeeksi. Kansikuvan tekijä on Albrecht Dürer, ja se on nimeltään ”Greyhound”, englanninvinttikoira siis. Kuva sopii kirjan nimeen ja aiheeseen täydellisesti: ihminen on piirtänyt kuvan koirasta, joka varmaankin katselee isäntäänsä.

Entä mistä kirja kertoo? Hyvin rönsyilevästi kaikesta koiraan liittyvästä, muun muassa koiran alkuperästä ja iästä, koiran ja ihmisen yhteiselon alkumetreistä ja sen syistä, ihmisen kulttuurin kehityksestä ja koiran osasta siinä, koiran annista ihmisen tieteelle ja taiteelle, koiraan liittyvistä myyteistä, koiran ominaisuuksien kehittymisestä ja muuttumisesta syntyhetkestä nykypäivään, koiran ja ihmisen samankaltaisuuksista, koiran ja suden eroista, koiraan evoluution myötä syntyneistä piirteistä joiden avulla se on sopeutunut elämään ihmisen kanssa, koirakannan nykytilasta ja ehkä hieman tulevaisuudestakin. Se kertoo hyvin paljon ihmisestä, koska koiran menneisyyttä ei voi kiskoa erilleen ihmisen menneisyydestä. Se kertoo myös evoluutiosta yleensä, viimeisen jääkauden loppuhetkistä sekä pohdiskelee sosiaalisuuden kehittymistä eri lajeissa.

Ja mistä kirja ei kerro? Se ei sisällä koiran koulutus-, kasvatus-, ruokinta- tai rotuvalintavinkkejä. Valitan.

Puuduttavasta viimeistelystä halkeamaan todellisuuksien välissä

Koirakirja meni painoon ja ilmestyy varmaankin kuun vaihteessa. Huh!

Kirjojen viimeistelyvaihe on aina melko rasittava: käsikirjoitusta on saanut naputella aika rauhassa, se on kiertänyt leppoisalla meiningillä kustannustoimittajalle ja takaisin, mutta yhtäkkiä kuvaan astuvat kiire ja deadlinet.

Mitä lähempänä painoon meno on, sitä huolellisempi pitäisi jaksaa olla, vaan ainakin tämän tietokirjan kohdalla oli selvästi havaittavissa, että aika tasan kaksi vuotta kestäneen projektin viimeisille päiville ei enää riittänyt samaa innostusta kuin ensimmäiselle puolelletoista vuodelle. Pakkopullaahan tuo lopun oikoluku ja esimerkiksi kirjoitusasujen tarkistus oli.Vaan ohi on – jippii! – on vain outoa herätä aamuisin, kun työn alla ei ole keskeneräistä tietokirjaa.

Tietokirjaprojektin päättyminen antaa kuitenkin kaivattua tilaa romaanille. Pienen pakkotauon jälkeen kirjoittaminen sujuu taas hyvin. Käsikirjoitusta on kohta 100 liuskaa kasassa, ja huomaan prosessin käynnistyneen päässäni: kirjan henkilöt ja tapahtumat ovat jatkuvasti mielessä, näin ensimmäistä kertaa untakin, johon ne tunkeutuivat.

Esikoisromaanikokemuksen perusteella veikkaisin, että pyörän pyöriminen sen kuin kiihtyy, ja kohta joudun elämään hetken kahden todellisuuden leikkauspisteessä. Mutta niin jakomielitautiselta kuin tilanne kuulostaakin, olen kaivannut sitä. Tervetuloa, aukko maailmasta toiseen!

– – – – –

Allaoleva linkki ei oikeastaan liity mitenkään aiheeseen, mutta liitän sen tähän, koska olen kuunnellut kappaletta (ja kyseistä levyä) pariinkin kertaan tänään, ja koska kappale on itselleni yksi tärkeimmistä Beatlesin tuotannossa.

Tähtivaeltaja-päivä, melkein nyt

Lauantaina 16.4. eli luultavasti juuri nyt olen mukana Tähtivaeltaja-päivässä.  Kyseessä on siis Helsingin Science Fiction Seuran järjestämä maksuton yleisötapahtuma, jossa on paneelikeskusteluja, kirjailijahaastatteluja yms. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Domus Academican eli Domman Pohjanhovi-salissa klo 12 – 02 osoitteessa Hietaniemenkatu 14 B.

Tapahtuman koko ohjelma löytyy tuosta ylläolevasta linkistä. Itse olen mukana kahdessa ohjelmanumerossa:

13.15 Reaalifantasiaa vai dystopiaa? Kotimainen spekulatiivinen fiktio nyt. Millaista on suomalainen tieteis- ja fantasiakirjallisuus vuonna 2011? Vesa Sisättö (pj), Saara Henriksson, Eija Lappalainen, Tiina Raevaara, Petri Salin

20.15 Nyhjää tyhjiöstä. Spekulatiiviset kirjat. Syksy Räsänen (pj), Hannu Blommila, Aleksi Kuutio, Tiina Raevaara, Ilja Rautsi

Tervetuloa!

Pim! Olet koira.

Vaikka romaanin kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä elämän tarkoitukselta, olen joutunut välillä myös hiomaan piakkoin ilmestyvää tietokirjaani. Kirja ilmestyy varmaankin kuukauden sisällä, ja se on ensimmäinen tietokirjani – ties vaikka viimeinenkin, sen verran raskasta sen tekeminen on ollut. No, ei sentään. Muutama aihe kummittelee takaraivossa, ja ehkä joskus (hyvin monien vuosien päästä) innostun jälleen kirjoittamaan tietokirjan.

Eräs asia tietokirjan tekemisessä on ollut yksiselitteisen hauskaa, nimittäin otsikointi. Kaunokirjassa harvoin pääsee otsikoimaan lukuja niin paljon kuin tietokirjassa. En tiedä, ovatko otsikkoni erityisen hauskoja tai informatiivisia (muiden kuin itseni mielestä), mutta ainakin olen nauttinut niiden tekemisestä.

Muun muassa näin otsikoidut luvut tulevat kirjasta löytymään:

Jäljet luolassa
Paikallisen koiran paradoksi
Erään häämatkan tarina
Ne maahanmuuttajat…
Mustin serkku asuu Meksikossa
Ravurit lenkillä
Onko koirasi vain iso rotta?
Informaatiota kissaihmisille
Apinasta isännäksi
Nelijalkaiset vainajamme
Kuolemankoirat ja koiranpäiset ihmiset
Lyhytjalkaisuus on vanhaa perua
Yksi vastaa neljääkymmentä
Turhake vai hyödyke?
Kuka ymmärtäisi minua?
Ensimmäiseksi katson silmiä
Miksi totella kättä?
Suuruudenhullun tieteen suloiset seuraukset
Lauhkeasta tulee läikikäs

Lempiotsikkoni oli aikoinaan ”Pim! Olet koira”, mutta se valitettavasti jäi pois tekstin järjestelyn seurauksena.

Ja itse kirjahan on nimeltään Koiraksi ihmiselle.