Kult TV ja esiintyvät kirjailijat Taiteiden yössä

Kirjailijakollega JP Koskinen houkutteli minut keväällä pyörittämään kanssaan Kult TV:tä. Se on YouTubessa nähtävillä oleva ”kirjallisuuskanava”, eräänlainen vlogi, jossa haastattelemme kirjallisuuteen liittyviä henkilöitä ja muutenkin puhumme kirjallisuudesta, joskus muustakin kulttuurista. Alun perin hommaa oli Koskisen kanssa tehnyt Kimmo Miettinen, mutta hänen jäädessään pois minä astuin kuvioihin.

Ja hauskaahan tuo on! Eilen Taiteiden yössä haastattelimme kaikkiaan kolmea tekijää: Virpi Hämeen-Anttilaa, Leena Lehtolaista ja Pertti Jarlaa. Näistä ensimmäinen jakso on jo nähtävillä, loput ilmaantuvat julkisuuteen parin viikon sisällä.

Virpi Hämeen-Anttila puhui haastattelussa kirjailijan julkisuudesta ja siitä, kuinka hyvää julkisuuden ”sietokyky” kuitenkin kirjailijalle tekee. Monet lukijat arvostavat kontaktia kirjailijaan, ja kirjailija, joka ei esimerkiksi arkuuden takia pysty lainkaan astumaan lukijoiden eteen, menettää paljon.


Jatkan vielä hieman ajatusta kirjailijan esiintymisten tärkeydestä. Taiteiden yönä asia konkretisoitui hyvin: Helsingissä kirjailijoita esiintyi ainakin Akateemisessa sekä Aleksin Suomalaisessa kirjakaupassa.

Esiintymään eivät pääse läheskään kaikki kirjailijat. Näiden kahden kirjakaupan lavalle mahtui vain kourallinen nimekkäitä tekijöitä. Kirjailija, jolla vakiintunutta lukijakuntaa ei vielä ole, ei sellaista kovin helposti saa luotuakaan.

Kuinkahan aiempaa useampi kirjailija pääsisi puhumaan ajatuksistaan ja kirjoistaan lukijoiden eteen?

Kult TV:n jaksoja voi katsella täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s