Yritän jälleen aktivoida tätäkin blogia. Viime ajat olen siis kirjoittanut tieteeseen liittyvistä aiheista Suomen Kuvalehden sivuilla olevalle Tarinoita tieteestä -blogilleni. Aikaa ei ole tuntunut riittävän kuin yhteen blogiin kerrallaan.
Olen kuitenkin huomannut, että haluaisin välillä kirjoittaa hieman vapaamuotoisemmin kuin SK:n blogi ehkä sallisi. Toimikoon tämä henkilökohtainen blogini siis eräänlaisena ylijäämäajatusten kaatopaikkana!
Olen tällä hetkellä kirjailijalle hyvin tyypillisessä ”mitä seuraavaksi” -olotilassa. Viimeisin julkaistu kirjani, Hukkajoki-romaani, ilmestyi viime syksynä. Sen jälkeen olen kirjoittanut pienoisromaania, joka alkaa olla suurin piirtein valmis. Nyt lähinnä odottelen kustantamolta tietoa, milloin romaani pääsisi putkahtamaan ihmisten ilmoille. Sitä odotellessa pää on päässyt täyttymään uusista kirjaideoista.
”Mitä seuraavaksi” -kysymys liittyykin juuri ideoiden runsauteen. Kirjoittamista nimittäin odottavat ainakin yksi romaani (siihen olen tehnyt taustatyötä ja kerännyt materiaalia), novellikokoelma josta näyttääkin tulevan myös romaani (tätä olen myös kirjoittanut – valmiina on ehkä jopa 100 liuskaa) sekä 2-3 tietokirjaa.
Kaikki ideani eivät varmaankaan koskaan valmistu kirjoiksi. Nyt pitäisikin osata valita projekti, joka tuntuisi niin houkuttelevalta, että jaksaisin työskennellä juuri sen parissa seuraavat kuukaudet tai seuraavan vuoden. Tykkään kyllä tehdä pariakin projektia päällekkäin, mutta intensiivisin ensimmäisen version kirjoitusvaihe vaatii keskittymisen vain yhteen käsikirjoitukseen kerrallaan.
Kirjaideoiden lukumäärästä seuraa myös toisenlainen ongelma: yksi kustantamo ei ehtisi julkaista kaikkea. Jos oikeasti toteuttaisin kaikki suunnittelemani kirjaideat, tukkisin kustannusohjelman vuosiksi. Onneksi kirjoittaminen on siis hitaampaa kuin ajattelu.
Ideoiden paljous on kutkuttavaa, mutta myös turhauttavaa. Onneksi olen elänyt tämän läpi ennenkin ja tiedän, että viimeistään alkusyksystä se ainoa oikea projekti on jo löytynyt enkä kykene ajattelemaan mitään muuta kuin sitä.
Tiina Raevaara 