Haluan kertojan, tunnelman, kuvia

Kirjoitin edellisessä postauksessa eräänlaisesta inspiroitumisesta: kun uusi teksti on vasta ideointivaiheessa, maailma tuntuu tulvivan vihjeitä siitä, mitä tekstiin on tulossa. Ideointi on hauskaa, mutta jossain vaiheessa täytyy aloittaa oikea kirjoittaminen.

Kirjailijoilla tuntuu olevan kovin erilaisia tapoja aloittaa kirja. Toiset suunnittelevat juonen ja lukujen sisällön huolella, toiset vain lähtevät kirjoittamaan mielessään ehkä yksittäinen tapahtuma ja yksi henkilö. Suurin osa sijoittuu varmaan jonnekin välimaastoon – niin minäkin. Kovin tyhjin käsin en uskalla aloittaa kirjoittamista: tarvitsen päämäärän, johon turvautua vaikeina hetkinä, tarpeeksi vahvan käsityksen tarinasta.

En suunnittele juonta kovin tarkkaan. Esimerkiksi Hukkajokea aloittaessani tiesin alun, lopun, muutaman kohtauksen keskeltä ja henkilöiden menneisyydestä. En halua sitoa itseäni liikaa, ja toisaalta minusta tuntuu, etten kuitenkaan osaa etukäteen arvioida, millaiset tapahtumat riittävät luomaan jännitettä ja kuinka paljon materiaalia juoni kestää. Luotan toistaiseksi itseeni enemmän kirjoittajana kuin suunnittelijana.

On joitain elementtejä, joista minun täytyy olla varma ennen kuin alan kirjoittaa:

Kertoja ja kerronnan tapa. Kertoja on minulle hyvin olennainen. Mielestäni jokaisella tarinalla on kertoja ja syy, miksi se on kerrottu. Aina kertoja ja syy eivät tule näkyviin, mutta ainakin minun itseni pitää ne tietää ja sisäistää. Kertoja määrää sen, millä tavalla tarina on kerrottu. Minä haluan siis päästä kertojan pään sisään ennen kuin voin kirjoittaa. Haluan tietää, mikä kertojaa ajaa, millä tyylillä hän tarinansa kertoo, mitä hän haluaa kertoa ja mitä jättää kertomatta. Tiedän, että kertoja-ajatuksessani on aavistus jotain vanhahtavaa, ehkä aina Decameronen ajalta periytyvää, jolloin tarinaa ei voinutkaan kertoa noin vain: piti selvittää lukijalle, miksi se ylipäätään kerrotaan. Rakkauteni kertojiin näkyy ainakin siinä, että suosin minä-kerrontaa, mutta kerronta on minulle myös sisällöllinen asia. Koska tarina on, mikä se on, kertoja on sellainen kuin hän on, ja siksi hän kertoo tarinan niin kuin kertoo.

Tunnetila. Toki kirjaan mahtuu isokin liuta erilaisia tunnelmia ja tunteita, mutta tarviksen moottorikseni jonkinlaisen hallitsevan tunnetilan. Se minun täytyy löytää ennen kuin voin kirjoittaa. Usein tunnetila löytyy esimerkiksi tietystä kappaleesta.

Kuvasto. Esikoisromaanini Eräänä päivänä tyhjä taivas sai alkunsa kuvasta, joka ilmestyi päähäni. Kuva muuttui hieman, mutta on edelleen mukana romaanin alkutilanteena. Tarvitsen ilmeisesti jonkinlaisia visuaalisia täkyjä ikään kuin askelkiviksi kirjoittamisen varrelle. Hukkajoen loppukohtaus oli myös kuva, jonka tiesin jo kirjoitusprosessin alkuvaiheissa.

Ainakin nämä kolme minun täytyy siis löytää ennen kuin olen valmis aloittamaan tehokkaan kirjoittamisen. Vaikka minulla olisi hyvinkin selkeä käsitys kirjan juonesta ja keskeisestä konfliktista, en voi kirjoittaa, jos en ole tunnistanut kertojaa, tunnetilaa ja kuvastoa. Sen sijaan en osaisi vastata esimerkiksi kysymykseen ”mistä kirja kertoo”. Sen ymmärrän vasta sitten, kun kirja on valmis.

Hukkajoen tunnetila löytyi tästä kappaleesta:

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Haluan kertojan, tunnelman, kuvia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s