Oma ääni vai pakkomielle?

Kesken romaanikäsikirjoituksen ihan mukavan edistymisen sain päähäni idean seuraavasta kirjasta.

Tarinani ovat useimmiten saaneet alkunsa yksittäisistä päähäni pälkähtäneistä kuvista, jonkinlaisista ydinkohtauksista, jotka sisältävät tarinan keskeisen jujun. Näin kävi nytkin. Näkemäni kuva voisi olla suoraan tarinan alusta. Kuva on outo, hieman pelottava, visuaalisesti hieno, kysymyksiä herättävä – ja itselleni kovin tyypillinen.

Tyypillisyys sai minut huolestumaan. Minua kirjoittajana kiehtovat tietyt asiat ja osaan ehkä myös kirjoittaa joistain asioista paremmin kuin toisista. Mutta milloin kirjoittaja on ns. löytänyt oman äänensä ja omat aiheensa ja milloin hän vain polkee paikallaan?

No, onneksi voin keskittyä tekeillä olevaan käsikirjoitukseen ja jättää uuden idean hautumaan, löytämään itselleen uusia näkökulmia ja odottamattomia merkityksiä. Vielä ei ole oikea aika ryhtyä kirjoittamaan siitä kokonaista kirjaa. Ehkä pitäisi myös luottaa oman mielen muuttumiseen ja muutosvoimaan. Vuoden päästä päässäni on hyvin erilaisia asioita ja ajatuskulkuja kuin vaikkapa vuosi sitten. Panta rhei, sanoi jo Herakleitos.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s