Koululaisille ei ehkä pitäisi puhua ihmissyönnistä

Torstaina kävin ”keikalla” Karstulassa. Keikka tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että lukion auditoriossa istui muutama luokallinen (vai mitä ryhmiä ne nykyään ovat?) lukiolaisia, minä seisoin lavalla ja yritin viihdyttää heitä oppitunnin ajan.

Hauskaa oli! Karstulan kunnalla on varsin mukava kulttuurisihteeri, ja hän ohjasi tilaisuutta esittelemällä minut, tekemällä johdattelevia kysymyksiä sekä jakamalla puheenvuoroja yleisölle. Lukiolaisilla olikin hyviä kysymyksiä, he halusivat mm. tietää, joudunko jäämään kotiin kirjoittamaan iltaisin, kun kaverit lähtevät baariin, tunnenko itseni ihan normaaliksi, kun joudun keksimään kaikenlaisia juttuja päässäni, ja mistä saan ideani tarinoihin.

Toisaalta tunsin itseni pöljäksi, kun uskaltauduin paljastamaan totuuksia, esim. sen, että romaaninkirjoittamisen intensiivisimmässä vaiheessa minä todellakin tunnen ja jopa näen fiktiivisen todellisuuden reaalitodellisuuden rinnalla. Lisäksi kerroin kaikkea epäsopivaa, kuten sen, että olin yläasteella häirikkö ja lukiossa lintsari, tai sen, että yhdessä novellissani syödään (tai yritetään syödä) ihminen ja lisäksi tarina pohjautuu tositapahtumaan.

Olen periaatteessa hieman esiintymiskammoinen ja ainakin kova jännittämään, mutta tuo esiintyminen ei jännittänyt yhtään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s