”I know a room full of musical tunes”

Olen pitkästä aikaa päässyt kirjoittamaan kaunokirjallisuutta.

Näinkin lyhyt väite tosin sisältää monta epätarkkuutta ja suoranaista valetta: juuri nyt hion loppukeväällä ilmestyvää tietokirjaa, ja toisaalta ennen joulua kirjoitin valmiiksi vampyyrinovellini – ei siitä niin kauan ole. Mutta alkuvuodesta taistelin itseni irti kaikesta pikkutekemisestä, kuten lehtien toimittamisesta ja kirjakritiikkien kirjoittamisesta. Olen rauhoittanut elämän Kaunokirjallisuutta varten ja saanut siihen tarkoitukseen hienosti apurahojakin. Olen kaivanut tietokoneen kätköistä vanhan romaaninalun, jonka luulin jo menehtyneen, lukenut sen, ja huomannut, että se on varsin elinvoimainen. Olen avannut korvani, silmäni ja kymmenen muutakin aistinelintä ja tajunnut, että juuri nyt kaikki maailman asiat liittyvätkin keskeneräiseen romaaniini. (Niin käy aina. Kun kirjoitin pian ilmestyvää tietokirjaani, maailmankaikkeus oli täynnä merkkejä sen aiheesta.) Onkohan kukaan tehnyt tutkimusta luovan ihmisen assosiointikyvyn tai -taipumuksen ajoittaisesta kohenemisesta?

Romaanin kirjoittamisen aloittaminen on nautinnollinen olotila. Koska tekstiä on jo aika runsaasti ja kirjan suuret kaaret ovat jonkinlaisina jo olemassa, voin rauhassa kehitellä tarinan punaisia lankoja, solmia irrallisia langanpäitä, sovitella palasia yhteen. Saan nauttia idealampun syttymisestä, kun yhtäkkiä ymmärrän jonkin oleellisen yksityiskohdan tai oivallan kuinka se kannattaa toteuttaa.

Kun romaanin kirjoittaminen sujuu, elämä on mallillaan. Stressi vähenee, nukkuminen muuttuu sikeäksi ja kummallisten unien kirjavoimaksi. Arkisetkin tekemiset ovat mielekkäämpiä kuin muulloin, koska näen selvemmin niiden hienovireisyyden ja merkityksellisyyden. Yritän säilöä tajuntani täyteen havaintoja ja aistimuksia: varisparven joka yrittää ajaa pois päiväkodin aidalle istahtaneen kanahaukan, kirkkaan keväisen auringonvalon, musiikin kuten varhaisen Pink Floydin ja Rolling Stonesin, sanomalehdestä repäistyt yllättävät uutiset, rusakon joka ei lähde karkuun vaan päästää koiran haistelemaan parin metrin päähän.

Tällainenkin on säilötty päähäni, jokaista sanaa, rytmiä ja kilahdusta myöten:

 

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ””I know a room full of musical tunes”

  1. Luomisen vaihe on kyllä kirjoittamisen nautinnollisin vaihe. Silloin kun ei vielä ole saavuttanut ”Tää on ihan paska” -moodia, tai kahlata oikovedosta läpi ”Vieläkö on pakko kertaalleen lukea” -olotilassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s